Tulehtuneet haavat: oireet ja hoito

On aina olemassa riski, että haava tulehtuu. On normaalia, että haavan ympärillä oleva iho on aluksi hieman lämmin ja punainen, mutta on tärkeää tarkistaa, ettei haava tulehdu. Tulehdus johtuu bakteerien pääsystä haavaan, jolloin haavan paraneminen hidastuu. Bakteerit vaikuttavat negatiivisesti haavan parantumiseen, esimerkiksi tulehtuneiden haavojen arvet näkyvät yleensä paremmin.

Kuinka voi tietää, onko haava paranemassa vai tulehtunut?

Joitakin haavainfektion oireita ovat esimerkiksi haavan ympärillä olevan ihon muuttuminen kirkkaanpunaiseksi, turvonneeksi ja lämpimäksi tai se, että haavasta alkaa valua nestettä tai sitä alkaa särkeä aiempaa enemmän. Jos huomaat merkkejä tulehduksesta, haava ja sitä ympäröivä alue on tärkeää puhdistaa desinfioivalla haavanpuhdistusaineella tai suolaliuoksella muutaman kerran päivässä ja antaa sen kuivua. Käytä mieluiten antiseptistä sidettä, joka sisältää jodia, lääkinnällistä hunajaa tai PHMB:tä, tai pelkkää steriiliä haavasidosta, esimerkiksi Salvequick Maxi Cover -sidettä.

Voit vähentää haavainfektion riskiä käyttämällä antibakteerista ainetta sisältävää laastaria, kuten Salvequick Antibact Coveria (terveeseen haavaan). Antibact Cover on täysin vedenpitävä, erittäin ohut pikaside, joka antaa ihon hengittää. Haavatyyny sisältää antibakteerista ainetta, joka vähentää infektioriskiä. Tämä laastari nopeuttaa lisäksi paranemista ja vähentää arpeutumisriskiä.

 

Ota tulehtunut haava vakavasti!

Haavainfektion merkkeihin on suhtauduttava vakavasti. Useimmissa tapauksissa riittää, että haava desinfioidaan ja käytetään antiseptistä sidettä. Sinun tulee kuitenkin hakeutua lääkäriin, jos oireet eivät häviä tai jos sinulle ilmaantuu lisäoireita, kuten kuumetta. Ota yhteyttä terveyskeskukseen myös, jos tulehtunut haava sijaitsee lähellä niveltä, sillä silloin antibioottihoito voi olla tarpeen. Jos leikkaushaava infektoituu, sinun on aina käännyttävä lääkärin puoleen.

Haluatko oppia lisää?